Voi onnea!

Tanaan shoppailtiin vahan omia joululahjoja (vaikka Karvajalka ei ehka asiaa nain naekaan) ja kaksi iloista asiaa: loysin itselle kashmirvillapaidan ihan nollahintaan (n. 40 euroa) ja Levikset joista sopi jalkaan aiempaa 2 numeroa pienempi koko! (Aiemmin meni jalkaan ehka n. koko 44, nyt siis koko 40!) Kylla pienesta voi ihmisenlapsi olla onnellinen :)

Toinen iloinen tapahtuma kavi eilen kun soitin aitille. Toki ensin piti niella se "kun ette pida yhteytta"-marina (taysin verrannollinen "kun ette koskaan kay"-nurinaan, joka on varmaan kaikille tuttu) mutta sitten aiti sanoi, etta hankin haluaisi joskus jonkun pistelytyon saada! En oisi osannut ajatella etta aiti pitaa niista, ja viela kiinalaistyylisista! Taytyy siis kaivaa arkistoista joku kiva ohje ja pistella yllatykseksi vaikka taulu. Aiti onneksi osaa arvostaa kasitoita, vaikkei itse teekaan niita. Ensimmaisen (ei niin onnistuneen) taulunikin han kehysti, sen taisin tehda yla-asteella kuviksentunnilla. Ja oljyvaritoitani han on kehystanyt, vaikka niidenkin taiteellisuudesta voisi olla montaa mielta. Ensimmaisen pistelytyoni (v. 1998 vuositaulu Margarethasta, se missa on ne kauriit) han pyysi itselleen, ja tietysti sen hanelle annoin. Ihana tehda naita kasitoita kun tietaa etta ne paatyvat seinalle ja niita arvostetaan! :)

Talla kertaa ei muuta, kuvia ei vielakaan ole. (Enka ole juuri neulonut, kun ei viela saa. Vasta postireissujen jalkeen.) Joulukortit ehtivat postiin vasta tanaan, eli tuskin ehtivat jouluksi. No, ajatushan on tarkein?

2 comments:

Anonymous said...

Mistä löytyi tuo kashmirvillapaita? Alkaa olla villapaidalle tarvetta ;). Tänään oli ekaa kertaa lämmitys päällä, kun sisällä lämpötila oli vielä iltapäivälläkin vain 18 astetta.

Sini Maaria, kotiäiti melkein naapurista

Tuulia said...

SM: Costcosta tietenkin! 50 taalaa oli hinta, varit vaaleensininen, vaaleenpunanen ja hailakka liila. Ostin pinkin! Muuten kiva paitamalli, V-kaula-aukko ja kaikki. Mulle meni muuten L-koko, XL on tosi iso. :) Meilla on kanssa ollut tosi kylmaa, kohta tarttee sisaista villapaitaa...