Tästä varmaan joku keittiöpsykologi repii hirveetä huumoria ja tulkitsee eestä ja takaa, mutta päätin poistaa kalaohjeen. Niin montaa se tuntui harmittavan ja vievän yöunet ja mielenrauhan, että parempi etten itsekään tuota pahaa mieltä ja anna sen olla siellä. Sehän on kaikilta pois jos se siellä on. (Sarkasmi on hieno laji.) Sen verran mainitsen, että "ilmianto" on kyllä nyt mennyt vähän hukkaan, kun mitään ei sen "alkuperäisen" ohjeen julkaisijan taholta ole kuulunut.

Sen verran täytyy tuohon foorumikirjoitteluun todeta, että mielipide ja sen kysyminen ei tarkoita sympatian perään vinkumista. Mutta jos nyt jotain on hampaankoloon jäänyt, suosittelen ensilääkkeeksi hammaslankaa. Sitten voi tulla tänne ihan blogiin tai vaihtoehtoisesti sähköpostiin päästelemään höyryjä. Tosin ihan karvoineen päivineen en aio niellä sitäkään palautetta. Sähköpostihan löytyy profiilista. Ja niitä muita kalaohjeita nämä foorumilla keskusteluun osallistuneet yhteisön omattunnot voivat metsästää ihan googlella. Se on hieno työkalu, sillä löytää monta käräytettävää.

EDIT: Poistin unikkopuikkojen kuvat Marimekon pyynnöstä.

Just made a pair of needles for my own use. I think they're pretty. And nevermind the long ventings in Finnish, it's really not important :)

17 comments:

Tarja said...

Voi pyhä jysäys! Luin nyt vasta noita juttuja tuolta. Anna mennä vaan toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Tai siis silmästä.

Voi sua mitä teit, nyt kyllä Kirsti-täti suuttuu. Noon hienot! Onko ne niitä sun omatekemiä? Vahasitko jollakin aineella?

Niina said...

Ehee, nyt kyllä Marimekko käy sun kimppuun lakikirjoineen ja -miehineen ja raastaa sun kukkakuvioidut puikot sun kylmistä käsistäs ja polkee ne kiiltonahkaisten lakimieskenkien alle kauhean karjunnan saattamana...

(sori, pakko oli lohkaista)

Anonymous said...

Oi sentään, mitkä puikot! Tollaset ois ihanat, mutku en käytä pitkiä puikkoja...

Tuulia said...

tarja: juu, siellä on ihan helmiä noi muutamat :D ja ihan itte tein puikot, en vahannut vielä. Mehiläisvahapurkit on niin isoja, koitan löytää vähän pienemmän :)

niina: kyllä kyllä, sitä odotellessa :D

golden: noi ei olekaan pitkät, vaan dominot ;)))

Villasatu said...
This comment has been removed by a blog administrator.
Villasatu said...

Jes Tuulia, toi on oikea asenne näitä kaikkia hitsin omatuntoja vastaan! Puikkoa peliin ;-)

Jos helmipääpuikkoja käyttäisin niin nuo ne olis :-)

Tiina said...

Mites se sanonta meni, sitä puikolla silmään, joka kaloja muistelee! :D

Oikeastaan Kirsti-täti saisi maksaa sinulle hyvästä bisnesideasta! Lisää kuoseja puikkojen päihin...

eusu said...

Ihanat unikkonupit...

Mutta siis asiani jota tulin kommentoimaan on noi kuvien latautumiset. Hyvin näkyy! Mutta siis; vaihdoin itse omaan blogiini saman joku kuukaus(?) sitten saman pohjan ku sulla ja olen huomannut että välillä mun blogissa jää esim 1 kuva tai 2 kuvaa latautumatta sivulle. Samoin mun tyttöjen blogissa, missä on sama pohja. Jollain muulla olin kanssa huomannut sen. Nyt ei oo taas pitkään aikaan, mutta joskus pari viikkoa sitten taas oikein ärsytti!! Niiden kuvien kohdalla näkyi vaan ohut kapea suorakaide (kuin nuo kuvan kehykset), mutta siis kuvan levysenä, mutta korkeudeltaan jotain 4mm?? Sitä klikkaamalla kuvan sai näkyviin uudella sivulla...

En siis tiä onko sulla ollut samanlailla, en ole täällä huomannut??

Anonymous said...

Suloiset! Onko ne jostain massasta vai mistä? Pitkiä en käytä, mutta voisin ehkä (jos löydän aikaa) hurahtaa ja tehdä tollaisia silmukkamerkkejä, jos saan ryöstää ideasi ;)

Tuulia said...

eusu: en ole tuommoista huomannut ollenkaan. Ihan uutta mulle, nämä kuvaongelmat!

villasukka: ne on sellaista ilman paistamista kovettuvaa savea, tai saven tyyppistä materiaalia. Kuivatan ja maalaan sen askartelumaaleilla. Varmaan jostain Sculpeystä tai Fimosta onnistuis kanssa. Ja mulla on niitä silmukkamerkkejä jo tuossa työn alla. Aijuu, ja idean saa ryövätä vapaasti :D

Anonymous said...

Hih, minähän olen tietty pahimmanlaatuinen rikostoveri! Jokuhan on nuo kallokuviotkin varmaan itselleen rekisteröinyt, niin kuin kaiken muunkin maailmankaikkeudessa. Paljon vetoa!?
Sanoisin, että jo on ihmisillä vähänlaisesti tekemistä elämässänsä, kun viittivät, jaksavat, ehtivät jne. joka ikisestä asiasta narista. (Vaikken mää mitään keskustelua olekaan käynyt edes lukemassa, ei mulla oo mielenkiintoa.)
Tuttua juttua vaan niin monista muistakin ympyröistä, nimettömänä ja niin eespäin on kiva urkkia ja sorkkia toisten tekemisiä.

Sanoisin, että kateus vie kalat ja tilkutkin vedestä. Sääli ja harmi.

Hetkittäin tuntuu, että kun neuleblogejakin liikaa analysoidaan ja kommentointia pähkäillään, niin kohta katoaa ilo ja rentous koko touhusta. Mutta koitetaan kestää ja keksitään lisää kaikkea kivaa. On sitten kaikilla tekemistä :D.

Anonymous said...

Ihanat puikot! TAHTOOOOOOOOOOOO

Jenni said...
This comment has been removed by a blog administrator.
Jenni said...

(edelliseen tuli typo)
Muistattehan HS:n uutisen:

"Sähköposti- ja tekstiviesteissä yleisesti käytetyt merkit :) ja :-)
eli niin sanotut hymiöt ovat saamassa tavaramerkkisuojauksen.
Patentti- ja rekisterihallitus on hyväksynyt toukokuussa hakemuksen,
joka antaa suojauksen hakijalle yksinoikeuden näiden merkkien
käyttöön elinkeinonharjoittamisessa.

Päätös tarkoittaa sitä, että kukaan muu kuin tavaramerkin haltija ei saa
vastaisuudessa käyttää hymiötä esimerkiksi mainonnassa.

Merkkien käyttö on myös kielletty muilta muun muassa myynti- ja
kolikkoautomaateissa, äänen ja kuvan tallennus-, siirto- ja toistolaitteissa,
tietokoneissa, valokuvaus- ja elokuvalaitteissa, liikkeenjohdossa ja
yrityshallinnossa.

Henkilökohtaisessa viestinnässä ahkerasti hymiötä käyttävien ei
kuitenkaan kannata huolestua, sillä suojaus ei ole kaiken kattava.
Vastaisuudessakin merkkiä saa käyttää kuka tahansa
sähköpostikirjeenvaihdossa ja tekstiviesteissä..."

Tuulia said...

jenni: just joo. Mitähän vielä? Pitäskö hakea suojausta vaikka pilkulle? Seuraava, joka sekaantuu välimerkkeihin, saa syytteen! :DD

Laura said...

Sweet needles you made!

All the ranting in Finnish - you're probably saying how annoying Americans are. :)

Tuulia said...

laura: oh no, you know I\m crazy about Americans :)) (in _every_ possible meaning of the word) :D This time, though, I'm rather mad at Finns, some heated discussion about copyrights. You know, the usual, people calling me a thief and whatnot. Nothing really worth translating, since all the material and other websites are in Finnish. Don't worry, though, I have not done anything wrong :) Glad you like the needles :))