Viikonlopun viritykset

Olen siirtynyt aivottomaan moodiin neulomisessa, jos näitä viime viikonlopun väkerryksiä katsoo.Kaksi Teddypipoa, yhdet Teddylapaset, ja yksi valkoinen pipo. Niin, ja eilen illalla vielä jämälangoista kassi.
teddypipo valkoinen pipo
teddyt ja valkoinen pipo jämälankakassi ennen huovutusta

Turkoosiin pipoon (84 g) neuloin kaikki loput turkoosit Teddyt, samoin pinkkiin Teddypipoon (64 g). Tein ensin lapaset (70 g), ja lopuista kissapipon, joka on olennaisesti samanlainen kuin kaikki muutkin kissapipot. Valkoinen pipo (69 g) on jälleen Patonsin merinoa, tosin kaksinkertaisena. Löysin pari epämääräistä nöttöstä tuota lankaa Starskyn yhteydessä, mutta ne poikkesivat liikaa Starskyn väristä, joten niitä ei siihen voinut käyttää, ja niistä tuli pipo (ja lapaset mutta niistä lisää myöhemmin). Kassissa on SCJ:n jämät (172 g KnitPicksin Wool of the Andes-lankaa), Louhin loppuja, Starskysta ja muista epämääräisistä projekteista jääneitä valkoisia Patons-nöttösiä, yllättäen löytynyttä mustaa Patonsia, ja kasattavana olevan sinisen villatakin loppuja. Kassilla painoa miehekkäät 456 g. Kassi on justiinsa toisella huovutuskeikalla koneessa, ja menee kuivuriin, josta ompelukoneen kautta todennäköisesti kauppareissukäyttöön.

Kaikissa puikkoina 6,5 mm bambut, joilla onnistuin saamaan oikean käden ihan hirmu kipeäksi. Ilmeisesti ohuita lankoja neulotaan eri tekniikalla kuin näitä ihan paksuja. Vielä on yksi villatakki kasattavana, yksi tumppu kesken ja yksi projekti SNY-langoista, joskaan en ole ollenkaan varma, ettäkö jälkimmäinen valmistuu huomiseksi hamstereihin. Eikä haittaa vaikkei valmistuisikaan, olen ylittänyt oman tavoitteen oikeen urakalla, joten olen oikein tyytyväinen.

Sitten edellisen viestin kommentteihin. Kiitos vielä kaikille onnitteluista :) Johanna P kyseli myös seuraavia:
"Kerrohan Tuulia mistä sait innostuksesi neulomiseen ja ristipistoiluun, että nyt näytät innostuneen ompelemiseen, viitaten tuohon kangaspalakuvaan blogissasi?"
"Muuten mistä nettikangaskaupasta katoit kankaita? Kiinnostais tutkailla mitä ihania kankaita olisi siinä kaupas myynnis ja toimittavatko myös Suomeen?"

Lyhyesti: mie en ompele kuin pakon edessä. Kävin katselemassa pyjamia vaikka kuinka monessa kaupassa, enkä löytänyt sopivaa. En pidä satiinisia virityksiä, kun ne on epämukavia. En toisaalta ole vielä menettänyt elämänhaluani, joten en pidä mitään nansoyökkäreitäkään :D (Ei millään pahalla, jos ruutujen sillä puolen nanso on kova sana. Mie en vaan voi sietää niitä, kun niistä tulee sairaala ja mutsi mieleen.) Niin että ei sitten muu auta kuin tehdä itse. En siis voi sanoa olevani innostunut ompelusta, se on suoraan sanoen hirveetä pakkopullaa. Tätä ei kuitenkaan voisi päätellä kangasvaraston koosta, joka on tuttuun tapaan suuri. Innostun aina sisustusideoista mutta olen laiska toteuttamaan.

Kangaskauppakysymykseen sen verran, että mie en osta kangasta kokeilematta, joten en osta kangasta netistä. Mie haluan kokeilla, miltä se kangas tuntuu käteen. (Langan kanssa tätä pakkomiellettä ei jostain syystä ole.) Ja pyjamakangas varsinkin on oltava semmoista pehmeää ja mukavaa.
Kankaita saa ainakin Joannista, mutta yleensä kankaiden tilaamiseen osaavat varmaan vastata paremmin asiaan vihkiytyneet, eli yahoon sähköpostiryhmistä etsisin ompelu- taikka tilkkutyöaiheisia ryhmiä. Sen enempää en kangasasiassa osaa auttaa.

3 comments:

uhoava gnu said...

Näissä taitaa nykyään olla paljon enemmän retroa ja paljon vähemmän sairaalaa: http://www.nanso.com/nanso/fi/katalogi.phtml?page=200&l=1&mid=1&collectionno=254&modelno=3&m=9adcad049e1f7c45d05bd7cf59f4eb5b
;)

Tuulia said...

uhoava: ohoh, noissahan oli jopa ihan kivoja asuja :) mie muistan vaan ne semmoset karseet iänikuiset jo valmiiksi lurpahtaneet helttanat, siis ne semmoset pitkät yöpaidat. Ja mie en tykkää yöpaidoista kun ne on kainaloissa aamulla :)

Täällä oli jonkun verran just niitä vanhempien Nanso-asujen tyyppisiä kulahtaneita hetaleita, mutta vielä enempi niitä mummolan kukkaverhot-tyyppisiä flanellisia yopaitoja. Niihin verrattuna mie ottasin Nanson kokoelmista ihan minkä vaan :)

Carita said...

Uhoava Gnu ehti ensin, minunkin piti mainostaa Nanson uusia yöpukumallistoja. Varsinkin kun olen syntyjään Nokialta ja serkkuni on Nansolla suunnittelijana :)