Mustaa

Blogin kirjoittajaa vaivaa maailmanlopun Plääh. Neulonta ei huvita, oikeen mikään ei huvita. Paitsi muuttaminen - mieli tekisi tästä kaaoksesta jo pois. Sunnuntaihin on enää vähän aikaa. Todennäköisesti liian vähän, tässä tulee vielä kiire.

Muuton alla en ole juuri neulonut. Pari päivää tein sohvaan uusia sisätyynyjä, ja laitoin täytettä lisää. Selkänojat ovat nyt piukeat vanusta :)

Viime viikolla tein valmiiksi pitkään roikkuneen pienen pojan paidan. Muuten se onkin oikein oiva, mutta kaula-aukko on aivan liian pieni. Kaulus ja yksi hihasauma menee purkuun, ja tilalle nappilistaa. Täytynee jossain vaiheessa ottaa asiakseen, vaikka yhtään ei huvita valmiin työn purkaminen. Värit on kummiskin ihan mainiot. Karviksen ilme oli mieleenpainuva, kun nostin paidan seinälle kuvattavaksi ;D
miken paita

Tein myös itselle railakkaan väriset sukat Tilbudsgarnista. Lankaa jäi vielä 2 kokonaista kerää, eli yhteen tällaiseen pitempivartiseen sukkapariin. Toisaalta olisi vinkeä tehdä hanskatkin tästä hauskasta langasta. Väriyhdistelmä on kyllä aivan toivoton kuvattava (musta tausta luonnollisesti auttaa asiaa...). Jalassa ovat oikein kivat ja lämpimät, ja värit ovat oikeasti kovin hauskat :)
sukat 2
sukat

Ja toinen lanka, josta ei meinaa saada kunnolla värejä kuvattua, on tämä Trekking XXL. Se kävi jo yhtenä Retro Ribbinä olemassa, mutta tämmöisenä Tikrun Armadillo-inspiroituneena on minusta kyllä hauskemman näköistä. Testaan, miten pitkälle yksi Trekking-kerä riittää, ja neulon nämä kärjestä alkaen. Kantapäähän testaan yhtä ideaa, ja samalla opettelen neulomaan sukissa löysempää. Neulon muuten vetkua haukiverkkoa puikolla kun puikolla, mutta sukissa onnistun neulomaan lanka kireällä kuin kansakoulunopettaja. Lopputulemana ovat särkevät rystyset, ja sukat joita voisi käyttää lähitaisteluvälineinä kohtuullisella menestyksellä. Peltisukat eivät ole miellyttävät jalassa, joten Trekking-treeneihin puikkokokoa isompaan, ja rennompi meininki sukkakarkeloihin.
trekkingsukan alku

1 comment:

Tui said...

Ihana väri tuossa trenkkingissä :)